JUOKSUTEK – Juoksuvalmennus Oulu

Juoksutekniikka on tärkeää

Picture of Paulo Lopes

Paulo Lopes

Juoksutekniikka on tärkeä asia niin terveyden kuin suorituksen kannalta. Monet urheilulajit sisältävät juoksemista ja se voi myös olla osana harjoittelua peruskuntokauden aikana. Jos perustekniikka ei ole kunnossa, vaikutus näkyy vauhdissa ja yleisessä suorituksessa sekä rasitusvammojen riski kasvaa. Kehonhallinta on tärkeää jo ensimmäisten harjoitusten aikana, joten juoksuvalmennus on monille nuorille erinomainen tapa päästä alkuun.

KIRI D-tytöt juoksua

Miksi ja miten juoksutekniikkaa kannattaa parantaa?

Kuten mainitsimme aiemmin, monet lajit joko sisältävät juoksemista tai juoksukyky on ratkaiseva tekijä. Monissa palloilulajeissa juokseminen on selvästi tärkeänä osana suoritusta, mutta esimerkiksi jääkiekkoa pelaavilla tulisi olla oikea tekniikka hallussa myös. Jos juoksutekniikassa on puutteita, se voi aiheuttaa hyötysuhteen heikkenemistä. Tämä aiheuttaa tietysti sen, että urheilun aikana väsyminen tulee nopeammin.

Yksi tärkeimmintä huomioista juostessa on askeleiden pituus. Askeileiden ei tulisi koskaan ylittää lantion linjaa, sillä muuten juoksusta tulee harppovaa. Tähän on helppo kiinnittää huomiota ja muutoksen huomaa varmasti. Kun askeleet eivät ole liian pitkiä, rytmi pysyy tiivinä ja jalan liikesuunta oikeana. Jalkaterän tulisi osua maahan niin, että isku tulee edestä taaksepäin. Jos liikesuunta on kuitenkin pänvastainen, eli isku osuu takaa eteenpäin, jokainen askel jarruttaa matkaa hieman. Tämä johtuu siitä, että jalka osuu juoksusuuntaa vastaan. Suoritus siis selvästi kärsii tästä, joten urheilijan on hyvä kiinnittää huomiota asentoon ja pitää se oikeana.

Juostessa ryhti on tärkeä osa perusasentoa, sillä myös hartiat ja kädet ovat tärkeässä osassa harjoittelua. Hartioita ei saisi jännittää ja yläkropan asento ei saisi olla kyyryssä. Asento tulee pitää mielessä koko matkan, ettei se huomaamatta, esimerkiksi ylämäessä, romahda. Varsinkin aloittelijoiden on hyvä treenata asennon pitämistä aktiivisesti. Pitkät asekeet ja huono perusasento aiheuttavat nopeasti rasitusvammoja, jotka eivät ainakaan kannusta harrastuksen jatkamiseen.

JUOKSUTEK – JUOKSUTEKNIIKAN TÄRKEYS

Miksi ja miten juoksutekniikkaa kannattaa parantaa?

Kun pidät asentosi pystyssä, on hyvä aloittaa päästä. Pidä pääsi vartalosi jatkona, jotta et rasita selän ja niskan alueen lihaksia. Näin voi käydä, jos se on liikaa vartalon etupuolella. Jos haluaa mahdollisimman parhaan suorituksen, myös ylävartaloa tulee hyödyntää. Kun asento on oikea, juoksu on paljon rennompaa ja tehokkaampaa.

Lantio ja polvet vaikuttavat toisiinsa juostessa, joten molempien asentoon kannattaa kiinnittää huomiota. Lantiota tulisi pitää mahdollisimman ylhäällä, johon suoliluun asento vaikuttaa. Yleensä ongelmana saattaa olla se, että juoksija kallistaa lantion etureunaa hieman alaspäin. Huono kehonhallinta lantion alueella vaikuttaa yllättävän moneen osaan kehossa ja juoksulihasten käyttö muuttuu kokonaan, jopa vahingolliseksi. Polviin virheellinen asento voi aiheuttaa niiden koukkuun jäämisen juostessa. Kun pidät asennon suorana ja rentona, on luontevaa myös keskittyä kehon painopisteeseen, jonka jälkeen raajat ja niiden liikkeet saa oikeiksi.

Kun juoksutekniikkaa harjoittaessa perusasento on kunnossa, suorituksen tehostamiseen voi alkaa keskittyä enemmän. Ylävartalon avulla on mahdollista parantaa juoksua huomattavasti. Kiinnitä siis huomita käsien liikkeeseen ja siihen, että ne suuntaavat koko ajan eteenpäin. Heilahduksen tulisi tämän lisäksi lähteä koko vartalon keskilinjasta. Varsinkin kovempaan vauhtiin tähdättäessä, käsien liikkeen suunnalla on suuri merkitys. Sivuttainen liike jopa hidastaa vauhtia ja heikentää suoritusta yleisesti.

Juoksutek – valmennusta nuorille

Kehonhallinta voi olla alkuun työlästä ja siihen liittyy paljon asioita, jotka tulee muistaa urheilun aikana. Tästä syystä juoksuvalmennus antaa nuorelle hyvät valmiudet, kun suoritus tapahtuu valvotusti ja tekniikka mukautuu palautteen mukaan. Juoksutek tarjoaa nuorille valmennusta, jonka tavoitteena on parantaa tekniikkaa sekä kehonhallintaa monipuolisesti. Jokaiselle nuorelle tehdään oma arviointi ja valmennuksessa keskitytään vahvistamaan lihaksia ja parantamaan suorituskykyä. Valmennusta voidaan antaa joko yksilöllisesti tai koko joukkueelle ja tavoitteiden saavuttamiseen Juoksutek antaa parhaat mahdollisuudet.